n14-235.JPG

Page image: 
Notebook number: 
14
Notebook pages: 
liite, kirje

[ei sivunumeroa, liite]

[kirje, jatkoa ed. sivulta]

Täällä Ristiinassa olen nyt kerännyt pääasiassa kovakuoriaisia. Toistaiseksi on koossa vasta parikymmentä 40:n pinnan otusta. Perhossaalis on ollut miltei yksinomaan rysän varassa. Parina iltana olen pistellyt pullooni Larentia parallelolineataa. Muuten varoitan sinua vielä mukisemasta mitään huonosta syksystä. Rysäsaaliini on tosin ollut jo viikon ajan melko vähäistä (n. 10 yks. illassa) mihin kylmähköt illat ja varsinkin mahdollisimman epäedullinen tuulensuunta ovat syypäät. Mutta jo tähän mennessä olen saanut sellaisia syyslajeja kuin Agr. ypsilon, Ammoconia caecimacula, Polia chi ja Orthosia circellaris. Sitäpaitsi Catocaloja on melko vähän mitä myös pidän hyvänä merkkinä. Olen saanut vain pari fraxinita ja Heikinheimo on ilmoittanut saaneensa Otavasta adulteran (rysällä).
Heikinheimosta onkin aivan oma lukunsa. Olin 6/8 Otavassa tapaamassa. Silloin emme keränneet juuri mitään (lukuunottamatta muutamia Coleopteroita), istuskelimme vain ja juorusimme sekä lähetimme yhteisen hävyttömän kirjeen Teukille, josta ei ole kuulunut mitään. Siellä oli myös pieni osa Heikinheimon Lapinsaaliista, johon kuuluu mm. Anarta bohemanni 1 yks., leucocycla 3, lapponica 1, funebris 3 ja melaleuca useita. Muita yökköjä ei tullut koska syötit eivät olleet mukana. Sensijaan: Brenthis polaris useita, chariclea muutamia, Erebia disa muutamia, embla ja lappona paljon, Oeneis norna 3, bore useita ja Hesperia centaureae useita "med mera". - Seuraavana päivänä (7/8) oli Heikinheimo maisteri Kanervon kanssa meillä, jolloin saimme useita hauskoja Käfereitä ja n. 20 Pyg. pigran toukkaa. Illalla menimme kaikki kolme "entomologiselle illanvietolle" Renkosen luo. Viikon kuluttua oli Heikinheimo jälleen täällä lauantai-iltapäivän ja sunnuntain. Syöttipyydystys lauantai-iltana [jatkuu]

Kirjautuminen

Kielet